Bob Bailey has left the building…
Eläinkoulutuksen perus- ja jatkoseminaarien puhuja, amerikkalainen Bob Bailey, modernin eläinkoulutuksen uranuurtaja, innovaattori ja kouluttaja oli Tampereella 17. – 18.8. 2010.
Hän on yksi kaikkien aikojen merkittävimmän eläinkoulutuskeskittymän Animal Behavior Enterprises (ABE) johtajista. ABE:n koulutuksellisesta tietotaidosta tuhannet kouluttajat ympäri maailmaa ovat tänä päivänä kiinnostuneita. He pyrkivät siirtämään omia osaamisrajojaan, mikä on eläinten koulutuksessa mahdollista.
ABE (1947-1990) on ensimmäisiä tahoja, jossa on sovellettu laajassa mittakaavassa tieteellisiä menetelmiä eläinten koulutuksessa. Jo 1960-luvulta alkaen ABE:ssa tutkittiin ja todennettiin asioita, joita monet asiantuntijat eivät pitäneet mahdollisina. Oli kyse sitten merinisäkkäistä, linnuista, kissoista, hevosista tai koirista, ABE:n kouluttajat toteuttivat niiden koulutuksessa jotakin, mitä kukaan ei ollut tehnyt aiemmin. Se oli mahdollista, koska yrityksessä ymmärrettiin niin hyvin ehdot, mitkä muuttavat eläinten käyttäytymistä. Sen lisäksi he osasivat soveltaa tietoaan.
Toimit hevosten, kissojen, koirien, jyrsijöiden parissa, olet harrastaja tai ammattilainen, tulet hyötymään Baileyn kahdesta luennosta Suomessa. Tämä on harvinainen tilaisuus, mikä ei tule pian toistumaan.
Vielä voit osallistua tapahtumaan liittyvään keskusteluun.
Miksi tulet seminaariin, Seppo Savikko, FF Agilitystä?
“Olen vannoutunut agilitykouluttaja. Mielestäni suomalaisessa agilityssä kiinnitetään aivan liian vähän huomiota koiran opettamiseen ja siihen miten koira oppii. Olen perehtynyt teorioihin ja käytäntöön valitettavan pintapuolisesti, mutta silti vakuuttunut että Baileyn koulutusmetodit ovat tehokkaita.
Olen haaveillut Baileyn kanakursseista ja olisi lähes rikollista olla poissa, kun hän saapuu luennoimaan eläinkoulutuksesta.”
Shortly in English:
Bob Bailey, a representative of modern animal training, innovator and teacher, will give two seminars on August 17th and 18th, 2010 in Tampere, Finland.
He is one of those remarkable people who put together Animal Behavior Enterprises (ABE), which specialized in animal training and research. In the ABE (1947-1990) were scientific research methods used in large scale in animal training. Already in 1960 ABE researched and found crucial aspects in animal training. Those were impossible thoughts among the other specialists. No matter, if it was a question of sea mammals, cats, dogs, or birds, ABE’s trainers were able to reach the research goals. They simply understood the principles to change animal behavior and they had the skills to use that knowledge.
Seminar will be held in English, however, all the information is in Finnish.
Ticket sales Lippupalvelu.fi (also in English and Swedish).
