Eläinkoulutus
Mikä tekee eläinkouluttajasta hyvän?
Bob Baileyn sanoja mukaillen; Ymmärrä eläimen oppimisen periaatteet, kehitä omia mekaanisia taitoja, kuten AJOITUS, KRITEERI ja VAHVISTETIHEYS ja tarkkaile & tarkastele KAIKKEA kriittisesti.
Jos ihminen on kouluttanut vuosia koiria, on hänelle oletettavasti kehittynyt koiranlukutaito. Arvostan tätä kokemusta. Toisaalta olen nähnyt nuoren, kokemattoman ja aivan ummikon tytön saaneen koiransa toimimaan. Hänellä oli ylivoimaisen hyvät mekaaniset taidot: AJOITUS, KRITEERI ja VAHVISTETIHEYS.
Omien eläinten kouluttamisessa on omat haasteensa, mutta todella haasteellista on lemmikkieläinten omistajien kouluttaminen; Miten saan välitettyä heille tiedon ja taidon, jolla he kouluttavat omia lemmikkejään?
Koiran kouluttaminen – ihmisen ohjaaminen koiransa kouluttamiseen
On yksi asia kouluttaa eläimiä ja toinen kouluttaa eläinten omistajia. Opettaminen ammattikorkeakoulun kansainvälisellä puolella antaa minulle päivittäin muistutuksen miten eri tavoin annettu tehtävä voidaan tulkita. Olen vielä tekemässä tätä matkaa, jossa määränpäänä on ”parhaimmat mahdolliset menetelmät siirtää tieto & taito koiranohjaajille”.
Johtajuus ja ihmisen alfaroolista on mielenkiintoinen artikkeli, jossa David Mech perustelee, miten aikoinaan päätyi “alfateoriaan” ja miten jatkotutkimukset pitävät sitä epäpätevänä sellaisenaan koirankoulutukseen käytettäväksi. Alfateoria kuitenkin elää voimakkaasti koirankoulutuksessa. LUE: David Mech (2008): Whatever Happened to the Term ALPHA Wolf? (artikkeli englanniksi).
Vähän, mutta hyvää!
Järjestän kasvattajille räätälöityjä pentukursseja, joiden päähuomio on koiran omistajan koulutuksessa ja arjen sujumiseen liittyvien tekijöiden opastamisessa. Lajikohtaisista kursseista mainittakoon tässä vaiheessa verijälki/hajukurssi yhdessä Hillevi Branderin kanssa ja naksutinkoulutuskurssit. Kursseillani pyrin tuomaan uuden näkemyksen jo tarjolla olevaan tarjontaan. Koulutan koiran ohjaajia, en koiria – siitä vastaavat niiden omistajat. Kursseillani en halua antaa valmiita vastauksia kysymyksiin enkä ehdottamaan niksien kautta korjaamaan asioita. Haluan koiran ohjaajien itse oivaltavan koiransa oppimiseen liittyviä asioita ja löytävän itselleen ja koiralleen parhaan tavan toimia. Tervetuloa kursseilleni!
